Niilin suistossa oli laaja rämeikkö. Pieni poika oli siellä keräämässä Papyrys-kaislaa. Hän vei kaislan veneellään Kirjasto-Saaren rantaan jossa Kirjasto-Orjat tahdastivat siitä levyjä, joita käytettiin Papyrus-kääröjen tekoon. Palkaksi hän sai merkinnän Kirjurin papyruskääröön. Riittävän monen merkinnän jälkeen hänen perheensä sai taas vuoden oleskella pienellä kumpareella, jonka rantaan heidän veneensä oli kiinnitetty. Puolet vuodesta hän käytti Papyruksen keräämiseen, toisen puolen hän kalasti. Hän eli ja kuoli ajattelematta koskaan kumpaakaan työtä sen enempää.
Vehreät palmut huojuivat Alhexa-Andrian Kirjastosaaren rantamilla ja kirjaston tummissa ikkunoista voi joskus nähdä kirjoittaja-orjien kumaraisia hahmoja, kun he kirjoittivat ja kopioivat kääröjä.
Emme voi tietää mitä he ajattelivat ellei....
Heräsin unestani ja ajattelin vehreitä palmuja, kirjastoa, kirjuriorjia. Sitten näin tyhjän paikan tietokoneeni kyljessä, paikan jossa Nettitikun olisi pitänyt olla. Ei ole totta, se tosiaan ei ollut vieläkään tullut.
Minuutin kuluttua huomasin unohtaneeni jonkun asian. Yritin tavoittaa sen. Se oli tärkeä ajatus. Miten saatoin unohtaa sen! Aina kun ajattelin sitä, mieleni täytti Sininen Usva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.