Testing Java-Script

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Google Chrome kutsui varomattoman nettikäyttäjän naistentanssiin. Ja sitten vietiin.

Klo 6.21 Hesari tupsahti kolinalla luukusta; kesäeristys on päättynyt, no eristyneisyyttä ei ollutkaan viime päivinä kun luin syötteistä uutisia.

Nyt lataan Google Chrome selaimen; eipäs, kun se on jo minulla. Siis koekäyttöön; toimii heti ja hyvin. NYT ON KYNNYS MATALA. Sitä edesauttaa se, että minulla oli Explorerin puolella jo Google tili; kaikki tutut valikkoni ovat auki. Ja ruutuala on aluksi isompi kun ei ole kaikkia Explorerin ylärivejä. Hauskaa kyllä, että käytän TEEMAN valintaan ja kokeiluun eniten aikaa. Valitsemani ulkoasut tuntuvat aluksi liian pisteliäiltä; vaihdan ne. Googlen oheispalvelut; Reader, Mail ym aukeavat nätisti; Mail jopa vaikka minulla on se samaan aikaan auki Explorerissa. MUTTA MIKSI Ylhäällä paneelissa lukee GOOGLE GOOGLE GOOGLE; Mikä niistä on Mail, mikä Reader, Mikä kalenteri.... HUPS! Sattuu sitä Googlellekin (eipä satukkaan, huomaan kohta). Mutta kuinka avaan iGooglen; En heti osaa, joten kierrän haun kautta; Se avautuu kokonaan uuteen selaimeen; välilehdet olivat kai jo maximissaan? Tutkin sitä, tutut valikkoni ovat siellä, Siirtyminen eri Googlen sivupalveluiden välillä on ärsyttävän pitkä, 3-4 sek. Jos ne olisi eri välilehdissä, niin kävisi nopeammin. Räppään toisen Google-selaimen pois. HUPS! Molemmat sulkeutuivat!? Olen odottamatta ulkona ohjelmasta. No tulihan sitä jo kokeiltua.

Menin vielä uudestaan; Aukeaahan sitä vaikka 14 välilehteä samaan ikkunaan, ja uusia ikkunoita saa perustettua. Välilehtien paikkaa voi vaihtaa, mikä on upea ominaisuus! voi ryhmitellä yhteeenkuuluvat vierekkäin! Mutta missä onkaan iGoogle välilehti? Ei löydy vieläkään suoraan.

Huomaankin googlen välilehdistä, että Postin, Readerin ja dokumenttien välilehden erottaa heti pienen tunnuslogon perusteella. MUTTA MISSÄ ON GOOGLEN TYÖKALUPALKKI? Yritän ladata sitä, mutta se ilmoittaa vain, että vaatii Firefox-.selaimen. !??
JAHAS...Ei täällä taida olla sitä, koko Chrome on työkalupalkkia. Tavallaanhan tämä ON Googlen työkalu koko ohjelma. Menen mustikkametsään, lisäosiin, ja napsin ne sieltä yksitellen. Vähän hidasta... Miksi en saa siirrettyä niitä Explorerista, samoin kirjanmerkkejä (en ole niitä vielä saanut, kauhea ajatus, että pitäisi näpytellä ne kaikki tänne uudestaan) Mutta Googlen lisämausteiden laittaminen Chromeen on kyllä aika hauskaa!! Mutta miten käynnistän iGooglen?
Lisäilen hauskoja nappuloita; PANIC......RED BUTTON, DONT PRESS THIS ja muita.

Ihania! Kuin hiekkalaatikolla rohmuaisi leluja itselleen! Mutta miksi ne pitää poimia yksitellen? Olisiko siellä tällaista: ”Lataa kerralla kaikki haluamasi Googlen lisukkeet”. Aikaa kaksi minuuttia! Nyt menee yli puoli tuntia. Mutta toistan vielä: ON TÄMÄ HAUSKAA!
Vielä 10.40 Hesari on lukemattomana pöydällä. Asennan viihde ja radiopalikoita ym Googleen.
Voi hyvinkin olla, että en enää paljoa käytä IE:tä. Saan iGooglen käynnistettyä vain etsimällä sen INTERNETISTÄ, esiteruudun oikeasta laidasta löytyy sen käynnistin.

Lisukkeita mahtui 17, estin Orkutin käytön, minulla on 20, missä on ne kaksi muuta? Klo 10.14 kävin sulkemassa Internet Explorerin. Olen nyt kokonaan Chromessa. En ollut varautunut uuden selaimen käyttöönottoon, tämä tuli yllättäen kuin kutsu naistentansseissa. Lähde mukaan.... ja minua vietiin. En vastustellut. Nyt olen niin innoissani Google Chromesta. Se se tuntui hyvin luontevalta: Harvoin törmää sellaiseen ohjelmaan, jonka käyttöä ei varsinaisesti tarvitse opetella. 11.40 Olen saanut Google Chromeen talletettua istunnon itselleni. Kätevää kun voi kymmenen haluamaansa sivua avata yhdellä klikkauksella. En tosin työskentele. Minä vain selaan otsikoita. Ei, kyllä nyt 11.56 täytyy lopetella. Elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.