Testing Java-Script

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Googlen GMail on iso ja hieno ohjelma, mutta se vaatii perehtymistä.

Gmail on upea, mutta vaatii perehtymistä. Siirtyminen kerralla tekniikassa ja ajattelussa viisi vuotta eteenpäin ei ole helppo askel. Ohjelma on kuin eri vuosikymmeneltä verrattuna aikaisempiin käyttämiini ohjelmiin. Sen liittymän omaksuminen vaatii aikaa mutta se kyllä kannattaa. Olen hieman hämilläni, en saa selvää kuvaa tilanteesta; mitä minulle on lähetetty, mitä itse olen lähettänyt? Liikenteeni laajenee, lähetän itselleni muistutukseksi sähköposteja eri palveluista ja minulla on nyt useita ryhmiä ja luokituksia eri asioissa. Kaikki tämä vaatii kokonaan uudenlaista ajattelua.
Opettelen tätä käyttöliittymää renkkaamalla; siirryn valikoista toiseen ja taas takaisin, katselen, mietin ja yritän sisäistää, mitä eri valikoiden takana on. TÄMÄ ON ISO OHJELMA. Siihen on siis varattava aikaa. Pelkään vain, että joku asia hukkuu. Osa saapuneista posteista on vielä edellisessä postitusohjelmassa. Pitääkö minun tehdä kirjallinen tilanneselostus tärkeimmistä käymistäni kirjeenvaihdoista? Siltä se hieman näyttää.

Aamulla konettamista pienillä tauoilla 7 tuntia. Lähetin pari Picasa-kutsua albumeihini. Varmistaako Google, että vain ko. Postin käyttäjä pääsee albumiin? Voiko tuon linkin laittaa yleiseen jakoon? Enpä tiedä sitä.

Klo 10.15 75 % varmistettu 18 Gigatavusta. Varmistuksessa meni jotakin pieleen. Vain tavanomaiset tiedot; 1 Giga varmistettiin. Ei siis Media-Playerin eikä Picasan tiedostoja. Ehkä se on tarkoituksenmukaista. Oliko ne salattuja vai oliko niillä ohjelmilla oma varmistusstrategiansa? En ole edes kokeillut, että toimiiko Media Playerin luettelot eilisten poistojen jälkeen.

Palasin kotiin. Klo 18.40 Tikku sisään. Noin 8 min kuluttua olin verkossa, en paljoa renkannut Etanatikkua, kunhan rahassa odottelin. Verkkoa ei aluksi mukamas meinannut löytyä ollenkaan.

Jaoin Google Readerin syötetilauksia eri kansioihin. Aiemmin ne olivat yhtenä klönttinä kaikki. Nyt piti perheenjäsenelle perustaa oma hakemisto, kun hän ei vielä halunnut ottaa Google-tunnusta itselleen. Siinäpä sitä oli puuhaa. Saa nähdä, ovatko syötteet kätevämpiä käyttää tällä tavalla. Muutama tunti riittänee näin illaksi tätä lajia.

Missä ovat Google Fan Club Suomi sivustot? Haluaisin päästä kuuntelemaan muita ihmisiä jotka posket innostuksesta hehkuen kehuvat Googlen oheispalveluita.

Käynnistin koneen noin 5.20 ongelmitta. OLIKO OHJELMAT JO PÄÄLLÄ? Eikö minun tarvinnut lyödä tunnussanaa ollenkaan? Välillä sitä on aika hajamielinen. Nopsa meni kivuttomasti päälle. VIHJE: kannattaa odottaa, kunnes tikku on löytänyt 3G ja vasta sitten räppää käynnistyksen. Meneehän se kyllä itekseenkin sitten verkkoon.

Varmistukset käyntiin: Verbatim 500G levy taisi maksaa 70 Euroa ja kun kovalevy joskus kumminkin hajoaa, niin se on halpa tapa ostaa mielenrauhaa. 17 Gigaa tavaraa ensimmäisellä kerralla. Kurkkasin TreeSize (Ilmaisohjelma, ota se verkosta), Enin osa tavarasta on Googlen Picasan ja Media Playerin Local-tiedostoja. Noin 7 Gigaa oli picasaa ja 9 Media Playeria.

Varsinaiset kuva- ja musiikkitiedostot kannattaa pitää julkinen-hakemistossa. Jos ne ovat omassa, tunnussanallasi suojatussa hakemistossa, niin käyttöoikeuksien myöntäminen muille on raskas operaatio. Jokaiseen tiedostoon tulee aikaleima, ja seuraavaksi varmistusohjelmasi kopioi 70 Gigaa kuvia ja 40 gigaa musiikkia. Ja kun sitten annat mummille oikeuden selata kuvia niin samat varmistukset uudestaan. Siis julkiseen hakemistoon se mikä on julkista ja oma hakemistosi mahdollisimman pienenä. Tuo Media Player minulla itsepäisesti tunki tiedostonsa minun hakemistooni, saman tekee iTunes, vaikka olisin halunnut pitä ne julkisessa. 7.01 Picasan kuva/AuthKey alkoi tehdä jotakin raskasta. Yritän etsiä google Groups Suomi Käyttäjäryhmä. Kerran ruudulla vilahti ihastuttava SideWiki-kommentti Googlesta. Haa! Etsinkin sitä Syötteenlukijasta.

Ärsyttävää: Etsin Googlesta ”Hyvä google” aineistoa. Ketkä kehuvat googlea posket innosta hehkuen. Haluaisin liittyä heidän seuraansa. Missä on Google Fan Club-Suomi? Tahdon pikayhteyden ihmisiin, jotka TYKKÄÄVÄT GOOGLEN KONSEPTISTA. Koska se on hieno. Se on tulevaisuus. Siis tämä googlen Reader,iGoogle, Ryhmät, Calenter, Gmail,Picasa Ym. ym.
Minulla on se tunne, että alkaessani Googlen sivupalveluiden käyttäjäksi näitä henkilöitä/blogeja ja juttuja vilisi ruudulla tuhkatiheään. Nyt en löydä niitä mistään. Hei, tulkaa esiin ja kehukaa Googlea (jotta muutkin firmat ottaisivat oppia.

Varmin keino käynnistää Nettitikku Nopsa kivuttomasti, on keittää pannullinen kahvia ja juoda se.

Klo 8.09 Tähditin Picasassa kuvia ja lähetän nyt 183 kuvaa verkkoalbumiin. Sain Picasan kansioita palautettua ruotuun ottamalla asetuksista Kansionhallinta/Peruuta toiminnon kautta Picasan käyttöön myös UUSISSA kansioissa, jotka olin uudelleennimennyt.
Picasan SKY-Drive on aika pieni, 1G, Siirtelen sinne nyt vain tähditettyjä kuvia.
Klo 9.44 Suljen Picasan, googlen profiilin päivittäminen sujuu aivan liian hitaasti.
KONE TOIMII KUITENKIN KOHTALAISESTI, 12.30 SULJEN VERKON, LÄHETETTÄVÄT KUVAT ja samalla joutessani laitan koneen kiinni välillä, ettei kuumene liikaa ja netti saa kaikki toiminnot varmasti poikki.

Tulin takaisin 13.20. Nyt tietokone veneen avotilassa. 3G:tä löytyi 8 palkkia, mutta ei suostu yhdistämään. Oletko varma, että asetuksesi ovat oikein? Haluatko yrittää uudestaan? En oikeastaan, minä haluan olla rauhassa ja rentoutua. Keittelen kahvia ja seurailen pääskysten ja västäräkkien touhuja. Olo on aika mukava ja rento. 13.40. Ei onnistu yhteys nettiin. Kahvi on keitetty. Ja siirryn avotilaan lukemaan roskiksesta dyykkaamaani eilistä Hesaria.
Klo 14.11 pääsin syöttämään PIN-koodin. Ei onnistu. Vaikuttaako veneen pieni heiluminen yhdistämiseen? Entä verkkoyhteys liikkeellä olevassa veneessä. Vien tietokoneen veneen sisälle, ohjauspöydälle. Tikku sojottaa itään, auttaako se? Ainakin valaistus on parempi.
Kello 14.15 yhdistetty: täydet 3G, Vaikuttaa aika hyvältä; avaan kaikki portit ja annan härkälauman rynnistää kentälle, jopa Levynrassaaja- Picasakin kehiin.
Laittelin kuvia Picasa-verkkon, poistin sieltä kansioita, tähditin koneessa ja pistin sitten valikoituna takaisin. Picasa taitaa olla jo päivittänyt kaikki henkilöt. Etanatikku on toiminut hyvin alun jälkeen. 18.45 konetta kiinni.

Kotona 20.00 Nettiin pääsen neljässä minuutissa. Kelaan vielä pari tuntia juttuja läpi, googlen ryhmiä, Gmailia ja Picasan albumeita. Joo. Vasta 22.50 konetta kiinni.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Keski-ikäisellä miehellä kaikki roikkuu,Mieli maassa ja peukalo laahaa hiirialustaa

Picasan kuvakansio 312 ja pari muuta seikkailee Picasan näytössä pitkin hakemistoja
Picasan kuvat alkaa löytymään, klo 23.on hiukan liian pimeää työskentelyyn. Ilma on rauhoittunut. Picasan Hakemistonhallinta; Scannaa useasti hakemisto, jossa on uusia kuvia. Muuten uusimmat kuvasi, jotka olet lisännyt olemassaolevaan hakemistoon, eivät näy.

HP Pavilion kohdistin on aivan liian herkkä, sitä täytyy säätää jostakin valikosta.

Heräsin aamulla 5.30 uuteen kirkkaaseen päivään.
Hei! Ukon sormethan laahavat näppäimistöllä! Tiedostot siirtyvät ilman mieltä uuteen paikkaan; HALUAKO TODELLA POISTAA WINDOWS.EXE.INI.ERITTÄINonTÄRKEÄTIEDOSTO:N HAKEMISTOSTA TÄTÄ EisaaTAVALLINENtoopeKOSKEA ja siirtää sen Hakemistoon HuonoimmatMAHDOLLISETllomakuvat? Onko sitä tultu vanhaksi; ensin jalat laahaavat maata, siten ajatukset, ja nyt ei jaksa edes näppejään nostaa hiirilevyltä. No; Kannettavan tietokoneen hiirialusta on kätevä; mutta roikkuvat peukalot ovat ongelma. Keski-ikäisellä miehellä alkavat tietyt paikat roikkua; se on hyväksytttävä; mutta mikään roikkuva ei saisi laahata maata/hiirialustaa/mielialapohjaa. Ihmisen ajatukset eivät saisi roikkua; roikkuvat peukalot voi aina teipata kämmenen kylkeen ja painaa välilyöntinäppäintä nenällään. Mutta KEEP YOUR MIND UP. Roikkuvat ajatukset on itse nostettava. Kuka kissan mielialan nostais, jos ei kissa itse!
Etanatikullakin on jäänyt roikkumaan, kun en ole käynyt silittämässä sitä; Laitteen tarkistus on meneillään; EI SE MITÄÄN TEE. Mikrotukihenkilö juo aamun viidettä kahvikupillista ja sanoo pomolle; siinä oli eilen jotakin häikkää, täytyy nyt katsoa jos se ilmaantuis uudelleen. Ei ilmaannu, vain vatsahappoja ilmaantuu ja ne itseasiassa elättävät ja työllistävät mikrotukihenkilön. Onko mikrotukihenkilöitä enää? Ovatko ne nyt IT-konsultteja? Konsultti on henkilö joka tulee paikalle kun työt on tehty ja kertoo oikeille tekijöille kuinka se olisi pitänyt tehdä. Konsulteille on varattu aivan erityinen osastonsa siellä ”kuumassa paikassa”.

POISTA HUAWEI TURVALLISESTI. Se tullaan varmasti tekemään satoja kertoja. 5.50 Yhdistyi. Mutta tätä 20 min ei oikeastaan lasketa Etanatikun viaksi. Roikkuvat... asiat hidastivat minua.

2G ja 7 palkkia. Etanatikun pesäkolon kyljessä on 10 mahdollista palkkia ja nyt niistä siis kolme ei ole syttynyt. Ja neljäskin jo sammui. Nettiin siis rohkeasti vain kuin ritarit peitset tanassa valkeata linnaa kohden. Tietokone käynnistyi normaalisti, vaikka olin poistanut entisen pääkäyttäjän piilotettuja tiedostoja.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Omena pyöritetään pois pöydältä ja vanha pääkäyttäjätili tuhotaan ukkospilven uhatessa.

Klo 19.25 Veneellä, Etanatikku lähti ongelmitta käyntiin, no yksi klikkaus vaadittiin. Saattaa auttaa, jos antaa Etanan muutaman minuutin rouskuttaa rauhassa salaatinlehteä ennenkuin komentelee sitä. Apple Software ei tykännyt sille antamastani Zone-kiellosta, päästin sen hakemaan uutta päivitystä. En saa viidessä minuutissa selville, mitä nuo kaikki Applen tarjoomukset ovat. Pyöritän sen omenan pöydältä pois. KLIK ja KINNI. Selkeämmät ehdotukset, kiitos.
Hidasta on 2G, ja muutama palkki vain näkyvissä.

Kävin poistamassa entisen käyttäjätilini, Pääkäyttäjä. Se oli korruptoitunut, jouduin pikaisesti tekemään aikoinaan uuden tilin. Nyt tuolla tilillä oli 21 Gigaa!!! tavaraa; enimmäkseen ohjelmien vanhoja puskuri, yms tiedostoja. Kammottava tilanhukka. Nyt pitää vielä erikseen käydä poistamassa vastaavat hakemistot.

X_KL kansio 19.4 Gigaa! POISTA....siirretään roskakoriin.... Huh! Se taitaa kestää...
Tässä jos tulee tehtyä jotakin väärin, niin....
Hieman arveluttaa, tämä oli ensimmäinen käyttäjänimeni, mutta en ole nyt siihen päässyt käsiksi lähes vuoteen ja minulla on kaksi uutta pääkäyttäjätiliä. Kai WIN pärjää sitä ilman jos minäkin pärjään.

HUPS: olisi pitänyt tyhjentää roskakori ensin!!! No pistän kaiken kerralla sileeksi. Nyt ei surra vaan rapataan!! Joudun poistamaan tiedostot ja hakemistot käsin nyppimällä ja Windows pistää hanttiin, minkä taitaa.
Sain poistettua niitä niin, että nyt tuossa poistettavassa hakemistossa on vain 3.15 GT. Suurimmat olivat MediaPlayerin vanhoja juttuja. Tuuli koveni, pahannäköiset pilvet ja alkoi sade. Klo 21.11. Oho. Onpas paljon jo.
Windows update; Win Power Shell ??? ja Canonin printteriin jotakin. Can oli jo valmiina mutta tuo toinen lataa 2 % minuutissa enintään, kestää siis 40 min. Keskeytänkö? Vain 10 % latautunut. Toivottoman hidasta, keskeytän. Nyt on ehkä ukkonen alkamassa, Emäsallo 9 m Ka.

Windows Defender vihaa Cobian Backup-ohjelmaa

Tällä kertaa käytetään maksutonta Stadinetin verkkoa, ei Etanatikkua.

Menin kirjastoon: klo 14.27 Stadinetti aukesi täysin kivuttomasti, lyömättä tunnussanoja.
Eipäs sentään, piti ne lyödä ja sitten piti lisätä joku verkko Zoneen. Tässä oli pienin epävarmuus: Mikä verkko? Kai Zone tarjosi tätä verkkoa juuri? Toimi hyvin, ei nyt niin paljon eroa huomaa vaikkei nettitikku olekaan päällä. Jouduin sammuttamaan koneen kun TARJOTTIMELLA ei ollut CobianBackup-ohjelmaa. En saa sitä käyntiin kun systeemi työntää sen välillä pois ilmaisinalueelta. Enkä saa Windows Defenderiä uskomaan, että se on mun kaveri. Ryhdyin varmistamaan MUSIIKKI.tiedostojani Verbatim-500 Gigan levylle. Lähes 10 G valmiina jo 16.03. 17 G, = 55 % valmiina 16.40. Stadinetti katkaisi piuhat tunnussanan kyselyn ajaksi (aikatarkistus).

Klo 17.30 Microsoft sulkee Explorerin, ongelma. Kirjoitin juuri Facebookiin, että olin saanut eilisen Hesarin dyykattua roskiksesta. Oliko se allerginen uusiokäytölle?. Ei se kaatanutkaan, uhkaili vain. 17.44 Musiikin varmistus on lopuillaan.. 92 %, nyt se vain tarkistaa tiedostot. Sain tehtyä monipuolista verkkotyöskentelyä.

KOVALEVYLLÄNI ON TILAA VAIN 20 GIGAA (250G). On tehtävä radikaaleja toimia. Kuvia pitää alkaa karsimaan: Kauhea tähdittäminen, varsinaisen arkiston siirtäminen uudelle kovalevylle: 1000 G Verbatim-hankittava, ja omalla koneella pidetään vain tähdelliset kuvat. Cobian lopetti 17.52, 2.30 tuntia kesti.

Vaikuttaako sylissä oleva lämmin Lap-Top laite Eturauhastulehdukseen myönteisesti?

Verkkotyöskentely sujui hyvin. 9.18 olen saanut Google ryhmän perustettua. MAHTAVAA! Liityin pariin tietotekniikka-ryhmään.
Sain syötteeni lukemalla pienennettyä 1050 – 900:aan. Sitten siirsin Ospreys Net forum, Stupid Questions ja Funnujokes kirjanmerkiksi. Enää 180 syötettä. Venäjän savut tuntuuu. 10.52. Kohta pitää painua pihalle tai metsään.

Entä onko lämmöllä siis myönteisiä vaikutuksia ihmiskehoon? Ei ainakaan näin helteellä. Jos saisi tämän lämpömäärän marraskuussa siirrettyä sähköttömään kesämökkiini, niin kyllä olisi olo makea.
12.20 Kiitän Nettitikkua toiminnasta, vaikka alussa olikin takeltelua.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

HYVÄ GOOGLE! Jossakin sitä vaan osataan tehdä asiat!!

Keskiviikko 5.41 Tikkua sisään. Olen aina kotona Viikin tuntumassa, jos en muuta mainitse. Kolmesti rattaat klonksuvat, mutta sitten kärryt kulkevat. Sininen ja 2 G. No katsotaan. 3G löytyy, Internet Explorer kuormaksi kärryihin, 5.45 ETANATIKKU SIIS YHDISTI MOITTEETTA TÄLLÄ KERTAA.
Toimi hyvin, 6.28 Win sulkee Explorerin. AHA, vain sivu. Siirtelin kuvia Windows liveen. Se olikin vain turvallisuussyistä yksi sivu.

Mitäkö teen? KATSELEN IHASTUNEENA JA HURMAANTUNEENA GOOGLEN SIVUJA!
Igoogle, Syötteidenlukija,Sidewiki, Gmail Ym. Ym. TÄMÄ ON SE MINKÄ HYVÄKSI TUHANNET IHMISET OVAT TEHNEET TÖITÄ JA KÄYTTÄNEET IDEOITAAN. Näin pitäisi asiat olla tietotekniikassa järjestetty. Olen hurmaantunut. En oikein tunne edes pystyväni työskentelemään. Kiertelen valikoita onnesta hykerrellen. Nyt vähenee käyttäjät muista palveluista vauhdilla!

Siirtelen samalla kuvia WinLive SkyDriveen. Jo puoli vuotta sitten olisi pitänyt toimittaa ne kavereille, mutta menisikö ne nyt tätä kautta? Menee, jos heillä on tili täällä. No, tämä on tässä vaiheessa vain kokeilua ja osa varmistusstrategiaani.
Verkko on OK vaikka tikku vilkkuu sinistä. Hyvin toimii systeemi.


Siirryin Gmail:in käyttöön Vanhasta postista ei saanut tietoja siirrettyä suoraan, tai en osannut. Kävin sitten siellä ja välitin postit uuteen laatikkooni. Yhteystiedot; niitä oli vain 10 nypin yksitellen eri lähteistä. Posti on UPEA. Pitää kyllä suositella kaikille tutuille. Mutta tietenkin siirto voi olla hankala operaatio niille, jotka saavat paljon postia. Joissakin systeemeissä uudelleenlähetys onnistuu.

Vielä 10.00 verkossa, teen raskaita siirto-operaatioita, kone kuumenee.


PALASIN KLO 20.10 koneelle. Etanatikku jäi nyt pikäksi aikaa: LAITTEEN TARKISTUS MENEILLÄÄN. 20.18 poistan tikun hallitusti, asennan uudestaan. 20.20 se suostui kysymään tunnussanan ja jatkoi sitten ...Yhteysyritys epäonnistui. Varmista, että asetuksesi ovat oikein. Haluatko yrittää uudestaan? 20.22 Yhdistetty. Saunalahden Nopsa Nettitikulla pääsi verkkoon 12 minuutissa ja kuuden kronklaamisen jälkeen.

Hmmmm.. Pieni piikki Googlelle: Picasa on kadottanut pari aika uutta valokuvakansiotani. Toisen nimen sain korjattua, mutta jossakin haussa se toinen on luiskahtanut jonnekin. 22.04 kone aika kuumana, minä vaan hikoilen. Netti näyttää toimivan hyvin. Tikku kuumenee aikalailla, 22.30. kahvia kuluu päivällisen uimaranta/pari olutta keikan jälkeen. Taitaa tulla lyhyt yö.
PICASAN KUVATILA ONKIN VAIN 1 G. Pitää miettiä SKY-Drive varmistukset muulla tavoin.
Googlen ohjeiden etusivulla on linkki: äskettäin raportoidut ongelmat: Ottakaapa Saunalahti mallia. Vai onko niin, että sanan ”ongelma”, käyttö sivuilla on kiellettyä imagosyistä?

Klo 0.20 Kohtalaista hitautta Verkon valokuvakansioihin siirryttäessä. Hyvää yötä teille, jotka jo nukutte.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Nettitikkua käynnisteltiin yhteensä 12 minuuttia mutta se toimi sitten hyvin.

Pvm 23.7.2010 Kolme käynnistystä ennenkuin pääsi nettiin. Ja tavallisia kyselyruutuja taas pompahtelee. Verkko toimi hienosti. Kuusi tuntia upeata nettityöskentelyä.

Klo 15.11. Menin satamaaan. Tikku ilmoittaa 3G ei vaan yhdistä. Kymmenen yritystä.
Tikku pois ja uudelleen yrittämistä. Pääsin syöttämäään PIN-Koodin. Muutama yritys, ei onnistu.
Klikkasin valikosta VAIN 3 G. Löysi 7 palkkia (kolme puuttuu) SUOSTUI YHDISTÄMÄÄÄN SIIS NOIN 5 MINUUTIN TYÖN JÄLKEEN. Ja ollaan kilometri metroasemalta. Netti toimi erittäin hyvin.

Kotona klo 19.05 Taas klikkaillaan ...Oletko varma, että asetuksesi ovat oikein? Haluatko yrittää uudestaan?. Muutaman minuutin yritysten jälkeen suljetaan Nopsa nettitikku. Otetaan pois koneesta, laitetaan uudestaan. Käynnistetään ohjelmisto. Nyt päästään jo syöttämään PIN-Koodi.
Ei onnistu. Haluatko yrittää uudestaan? Oletko varma, että päässäsi ovat kaikki ruuvit loppuun asti kierrettyjä? En ole. Yritän uudestaan. Ja uudestaan, ja Noin kuusi minuuttia aloittamisesta
yhteys syntyi.
Toimii moitteettomasti tuntikausia.

Siis noin 12 minuuttia erilaisia käynnistysyrityksiä kolmessa yhteydessä.

Verkko toimi hyvin. Onko minulla vielä koekäyttöaikaa jäljellä?

Kotona klo 21.08. tikku sisään. Scanning, Ei palvelua, Pääsin lyömään PIN-koodin, mutta en saanut lyödä ENTERIä. 20.10 3 G Elisa yhdistetty.
Verkko toimii hyvin. En pääse käyttämään kun pitää ajaa Windowsin ja virustorjuntaohjelman päivitykset. Googlen työkalupalkki on kadonnut, sitä pitää ihmetellä. 13.8 Mbps. Olen tullut todella riippuvaiseksi Googlesta. Mikä ohjelma on sen tyrkännyt pois? En saa edes otettua käyttöön sitä valikoista uudestaan

Verkko toimii hyvin. Oli pakko ladata Googlen työkalupalkki kokonaan uudestaan. Windows oli kai jotenkin estänyt sen toiminnan. Tämä taitaa olla 10. käyttöpäivä. Onhan minulla vielä 4 koekäyttöpäivää jäljellä, Saunalahti? Onhan? Ensin odotettu tikkua 16 päivää ja sitten ei verkko toiminut päiväkausiin. Milläs siis koekäytät? Ei ihan tunnu siltä, että kauppasopimuksen ehdot olisivat toeteutuneet tarkoitetulla tavalla.

En enää edes vaivaudu yrittämään Saunalahden verkkoyhteyttä.

Pellingin itäosassa. Käytin tietokonetta aamulla akkuvirralla 3. akku 12.43 V lähtöjännite, Käytin 75 minuuttia. Toimi hyvin, verkkoa en edes viittinyt käyttää. Lajittelin kasvoja Picasalla. Akun jännite laski tässä.
Kiusallista on se kun joutuu noin kahdeksan kertaa tunninssa klikkaamaan Mobiili / puhelinyhteyden valinnan pois.
Verkkoa en tässä vaiheessa kaipaa. Olen mukautunut sen puutteeseen. Se on ilmeisesti väistämätön mukautuminen nettitikun omistajalle.

Kahdella vara-akulla pystyn siis turvallisesti käyttämään neljä kertaa tietokonetta noin1-1.5-2 tunnin jaksoina.  Yht, esim. 6 tuntia. Sitten saa tunnin-kahden ajolla ladattua ne täyteen.
Yritän tänään jättää Picassan lajittelemaan kuvia ajon ajaksi veneen lattialla.

Pvm 18.7. 2010 Sunnuntai-iltana Byössä.. En yritä verkkoa. Laitan kuvia kamerasta levylle. 7.45 aloitin työn 12.52 v akkuvirralla. Siis tunti käyttöä.
Enpä kuitenkaan uskaltanut jättää konetta päälle; ei ole oikein sopivaa paikkaa sille.

7 kertaa yhteensä piti räpätä EN HALUA YHDISTÄÄ MOBIILI/PUHELINVERKKON pois.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Saunalahden Netttikku Nopsa ei yhdistä Sipoon Kaunissaaressa

Nämä kivat pikkukirjaimet numeroiden edessä välillä ovat sen takia kun tekstinkäsittelyohjelma muuten rupeaa numeroimaan jokaista rivinvaihtoa.

Sipoon Kaunissaari Etanatikun kokeilu jatkuu

16.58 kone auki veneen akkuvirralla. Aluksi kuvien siirtoa ja tekstinkäsittelyä.
Huawei yritystä 17.44 Pääsi PIN-Koodin kyselyyn heti. Ei verkkoa. Tarkista että asetuksesi ovat kunnossa. Haluatko yrittää uudestaan?
Yritin 2 GRPS Elisa Muutama palkki näkyi. 17.48 ei onnistunut.
Vaihda operaatttoria Elisa GRPS ei onnistunut

Mitähän nyt 17.52 yrittäisi.

Klo 18.25 Kone kiinni. Ei löydy Saunalahden tallettamistani sivuista mitään ohjetta tähän ongelmaan. Ei mitään selitystä. Tällä vasaralla ei nyt nauloja naulata. Ja tutut sanoivat että 3G on ainoa joka täällä toimii.

Tunteja kului 1.30 eikä oikeastaan edistystä.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Etanatikun kirjoittaja paljastaa! ... epämieluisia asioita itsestään.

Totuus on kerrottava ja se on tiedettävä. Mitä nämä tekstit kertovat kirjoittajastaan? Ensinnäkin kirjoittaja on äkäinen viivästymisestä, mikä on ymmärrettävää; eiväthän lapset osaa ymmärtää, ettei Joulupukkia ole :).
Toiseksi hän on äkkipikainen; viattoman salaattipurkin teurastaminen isolla veitsellä ei ole... aikuismaista. Kolmanneksi; reikiintymiseen asti lahonnut saunan lattia antaa kuvan huonosta asioiden hoidosta; Onko vaan juotu kaljaa saunakamarissa vuosien ajan. Ei ole tehty jokavuotista huoltoa! Paljastavaa! Ovat varmaan muutkin asiat samaan tapaan hoidettuja.
Neljänneksi: Ei malteta lukea käyttö-ohjeita. Paperit taitetaan jonnekin vaan ja unohdetaan. Varmaan hän (siis minä) pitää sitä "taiteilijamaisena" ja nerouden merkkinä.
Viidenneksi, mikä on kaikkein pahinta (ja mistä hän varmaan on salaisesti ylpeä) hän käyttää kommunikoinnissaan laitteiden (luultavasti myös ihmisten)kanssa iki-aikaista menenetelmää:
Kommunikoinnin jossakin vaiheessa tyhmempi ryhtyy muksimaan viisaampaa. Viisaampi aikanaan huomaa tämän ja kyllästyttyään tilanteeseen, ottaa selville mitä tyhmempi oikein haluaa ja tekee sitten sen.
Hän (=TYHMEMPI) siis hakkaa tietokoneen näppäintä "haluatko yrittää yhteyttä uudestaa" 65 kertaa peräkkäin ja lähettää virheilmoituksia Microsoftille. Saatuaan koneen toimimaan, hän on hyvin tyytyväinen itseensä. Pitää itseään Suomalaisena Miehenä, joka ei puhu, ei pussaa eikä lue käyttöäohjeita.