Testing Java-Script

Saunalahden sivut ja Internet

Löin internettiin haun:   Saunalahden Nettitikku ei ole tullut:      Ei tulosta
Pitäisi olla, koska minä juuri kirjoitin sellaisen. 
Haku               Saunalahden Nettitikku tuli ajoissa                   Ei tulosta

Eikö kukaan, Siis KUKAAN ole saanut Saunalahden Nettitikkua ajoissa?
Etsin tunnin ajan Saunalahden sivuilta tietoa asiasta.  Ei löytynyt.  Ei minkäänlaista linkkiä, mihin voisi syöttää asiakasnumeron, tilausnumeron tai omat tietonsa.  Sattuneista syistä he haluavat, ettei tiettyä tietoa löydy.  Se haittaa bisnestä.  Ei se salailu ole pahasta, heillä on siihen lainmukainen oikeus. 

Kuka tahansa voi poistaa itselleen epämieluisia sivuja Googlen hausta.  Vai voiko?  Parissa tapauksessa huomasin Googlen syöteidenlukijassa olevan linkin Saunalahden sivuille toimimattomaksi.  Oliko teksti siirretty tai poistettu.

Heidän oikeutensa vain merkitsee sitä, että minä en OLISI EDES VOINUT ENNEN NETTITIKUN OSTAMISTA ARVIOIDA, SAANKO TIKUN KOHTUULLISESSA AJASSA. 

Vähitellen tulin siihen tulokseen, että tähän asiaan liittyvän tieto on minulle niin tärkeätä, että en voi etsiä sitä Saunalahden sivustoilta.  Oma sivuni siellä (Jolla en ole koskaan käynyt) on luultavasti niin suojattu, etteivät hakukoneet pääse sinne.  Jonkun toisen käyttäjän sivu, jolla ehkä olisi tarvitsemani tieto, on ehkä myös suojattu.  Toivottavasti nämä ovat aiheettomia epäluuloja.   Minun on siis pakko kirjoittaa oma totuuteni asiasta.  Pieni sirpale totuutta.  Nettitikun saamiseen liittyvä tieto ei ole minulle enää tärkeätä.  Nyt on tärkeätä saada tieto siitä, että miksi en saanut ajoissa tietoa, ja ehkä auttaa jotakin muuta saamaan se tieto. 
       Sen lisäksi minun on lähdettävä retkelle, etsimään sitä, mikä estää tiedon kulkua.  Nimitän tuon estäjän Tahmalahdeksi.  Saunalahteen firmana luotan ehdottomasti.  Siellä vain on tuo Tahmalahti, ja siitä minun on nyt otettava selvää.  Ks.  Liikesalaisuudet saattavat olla ristiriidassa peustuslain takaamien kansalaisen sananvapauden kanssa.

Pieni korjaus:  Saunalahden sivut OVAT AVOIMET.  Pääsin sinne ilman tunnussanojen ottamista selailemaan keskusteluja.  Kirjoittamaan en taida päästä, mikä onkin ... järkevää... ja yleinen käytäntö.

Julkaisin tietenkin oman sivunu: Saunalahden Nettitikun keskimääräiset toimitusajat (16 vrk)  Se sivu löytyy Internetistä.  Olisin ilahtunut jos sen viereen ilmestyisi Saunalahden virallinen tieto asiasta.  Mutta se on liikesalaisuutta.
Saunalahti on nuhteeton ritari, puhtaassa tahrattomassa haarniskassa, joka valkoista viiriä peitsen kärjessä kantaen ratsastaa...   No, mitä nyt hyttyset vähän korvissa inisee..
.