Kahvi oli tänä aamuna taas lopussa, avasin uuden paketin ja kaadoin peltipurkin täyteen. Minulla on sellainen hieno vihertävä Pauligin juhlarasia, joka on kaunis. Sanaa kaunis, voi käyttää vain hyvin harvoista Suomessa tehdyistä käyttöesineistä.
Tällä kertaa purkin pohjalle jäi hieman vanhaa kahvia. Voisinkohan ryhtyä kehittämään siitä omaa vahvaa kahvilaatuani? Jättäisin joka kerta purkin pohjalle hieman, antaisin sen sekoittua uuteen kahviin. Hellisin ja vaalisin sitä kuin viilinsiementä.
Voisin tuoda veneeltä kaikki pussinpohjat ja mökiltä talven yli seisoneet, pakkasen karaisemat kahviset.
Vähitellen tuo siemen purkin alaosassa kasvaisi, ja täyttäisi kohta puolet purkista, sekoittuisi väkeväksi aromiksi, jota europarlamentikotkin kadehtisivat. Sen voisi myydä, markkinoida, patentoida ja ...
Itse kahvia juodessa tietäisi, että se paranisi purkin puolenvälin jälkeen; Nyt alkaa tulla Oikeata Kahvia!
Ja oma biologinen kelloni rytmittyisi tuon kahvilaadun mukaan; Aluksi olisin aika vaisu, ehkä tyytymätönkin, mutta purkin puolenvälin ohitettuani mieliala kohentuisi merkittävästi. Iloisuus ja onnellisuus valtaisi mielen. Ja pian koittaisi luova vaihe, jolloin saattaisin jopa viimeistellä laulujani ja korjata pyykit nuottitelineeltä. Se se vasta olisi kahvien kahvi, vientituote, uusi talousmoottori Suomelle. Voisimme ehkä kehittyä kahvinviejämaaksi. Bolivia ja Kolumbia voisivat olla hyviä kohdemaita tällaiselle kahville.
Kauanko yksi kahvipurkki kestää minulla; en tiedä, mutta tästä lasketaan. Puoli kuppia kului tämänkin tekstin tekoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.