Rikos ja rangaistus. Yhteiskunta ei suojaa heikkoa yksilöä.

Eräs rikollinen, tässä tapauksessa naisia raiskannut maahanmuuttaja, sanoi, että hän katuu.   Ajattelin heti, että nyt ei taida olla oikein suomen kieli hallussa.  Se, että katuu, osaa asettautua uhriensa asemaan, ja kärsii sydämessään omien tekojensa seurauksista, on yksi asia.  Se, että harmittelee kiinnijäämistään ja pelkää itselleen tästä koituvia rangaistuksia ja haittoja on taas aivan toinen juttu.   Rikollinen saa ehkä teostaan 10 vuotta, josta kärsii 5 vuotta.  Yksi ainoa hänen uhreistaan kärsii 20 vuotta tai koko loppuelämänsä.  Kun uhreja on kymmenen, on heidän yhteenlaskettu rangaistuksensa esimerkiksi 300 vuotta.
Kun vanha ihminen joutuu omaisuurikoksen uhriksi, esim. hänen kesämökkinsä tuhotaan, hänelle siitä koituu kymmeniä vuosia vastaava kärsimys.  Jos hän siis elää niin kauan.  Todennäköistä on, että hän masentuneena kuolee parin vuoden päästä.  Olen itse ollut seuramassa tällaista kohtaloa.  Tässä tapauksessa rikos on ollut IHMISEEN KAJOAMISTA, mitä suuremmassa määrin.  Ja siitä olisi saatava rangaistus, joka olisi jossakin suhteessa rikoksen uhrin kokemaan vahinkoon.
Mutta ei.  Ei Suomessa tehdä näin.  Omaisuuden suoja on Suomessa kohtuuton verrattuna yksilön aran, haavoittuvan elämän suojeluun.

Kun puhun rikollisista, niin lasken mukaan myös ministereinä tai kansanedustajina olleet/olevat rikoksia tehneet, ja vastaavan luokan ihmiset.  Heidän tapauksessaan mahdollisuudet piilottaa tekonsa; junailla saatavat lahjat tuttavan tuttavalle tai kaverin firmalle, ovat niin hyvä, etteivät he yleensä paljastu.  Ja paljastuneetkin valitaan kohta taas uudestaan virkaan, kuten olemme nähneet.

Molemmat nämä ryhmät, sekä valkokaulusrikolliset, että väkivaltarikolliset, olisi saatava kuriin, ja ennenkaikkea järjestettävä tämä yhteinen yhteiskuntamme niin turvatuksi, että kenenkään ei tarvitsisi turvautua rikoksiin.  Yhteiskunnan päätehtäväksi katson ihmisten turvallisuuden järjestämisen.