Testing Java-Script

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Millä editorilla kirjoitan blogitekstit ja artikkelini; valitsin Open-Officen.


Aikomuksenani on kirjoittaa seuraavan kuukauden aikana 30 artikkelia ja ehkä 40 blogitekstiä ja lisäksi lukemattomia muistiinpanoja. Ei ole ollut ihan selvää, millä ohjelmalla ne kirjoitan. En ole ollut täysin tyytyväinen mihinkään käyttämäni ohjelmaan. Ajatukseni hyppivät, saan nopeita ideoita jotka liittyvät eri aiheisiin. Saatan työstää kymmentä eri tekstiä yhdellä istumalla. Kokemuksia on kertynyt lukuisista editoreista, joista useat ovat minulla nyt käytettävissäni. Olen joutunut opastamaan lukuisia ihmisiä ohjelmien käytössä ja minun on ollut pakko kopioida heidän käyttämänsä ohjelmat koneelleni, jotta voin itse opetella ohjelmien käytännöt.

MICROSOFT WORDS
Hieno ohjelma, raskas, iso, tavattoman paljon ominaisuuksia. Suurin osa ohjelmaa käyttävistä ei taatusti tarvitse kuin 10 % näistä. Sain tehtyä tällä upeita monimutkaisia taulukoita kalentereistani, musiikki-aineistoista yms. Niin, ja kuuntelemistani radio-ohjelmista tein hienon taulukon. Teen siis palkatonta konsultointityötä tälle firmalle. Ihmiset ja firmat uskaltavat ostaa näin monimutkaisia ohjelmia koska luottavat siihen, että joku nörtti opiskelee vapaa-ajallaan sen toiminnot. Microsoftin luulisi olevan kiitollinen minulle, mutta vielä mitä!
En käytä ohjelmaa enään, ja harkitsen sen poistamista koneelta. Mini-koneessani lienee 60 pv kokeiluversio, jonka varmaankin poistan edes käyttämättä sitä. Kuulin opiskelijaversiosta, jonka saisi kai 100 € hintaan. Koska en tiedä, onko siinä riittävät taulukko-ominaisuudet, niin en harkitse sitä. Word-ohjelmista oli luontevaa siirtyä....

OPEN OFFICE imaisi sisäänsä monimutkaiset word-taulukkoni ilman mitään ongelmia! Olin ihastunut. Sen valikot olivat yhtä monimutkaisia kuin Wordin, ja heidän oli kai tekijänoikeudellisista syistä tehtävä niistä sellaisia. Aikaa meni päiväkausia tämän ohjelman opettelemisessa. Kirjoitan muuten tätäkin tekstiä juuri sillä ohjelmalla. Aluksi avautui kaksi eilistä tekstiä, aloitin kirjoittamalla aloitukset neljään asiakirjaan ja tämä teksti on sitten viiides. Varmaan avaan vielä useita muita tekstejä. Siiirtyminen niiden välillä on vaivatonta. Kun asiakirjat ovat pienempiä kuin yksi sivu, niin niiden sisällön hahmottaminen on helppoa. Siinä milesä blogitekstejä on kiva kirjoitella.
Open Officen pakettiin sisältyy muutkin konttoriohjelmat; taulukko, tietokanta, piirto.

Eilen kirjoitin WORDPAD-ohjelmalla. Mini-koneen Win-7 versio oli hieno. Se oli hyvä tarkoituksiini, siis tähän lyhyiden blogitekstien ja pienten terävien artikkeleiden kirjoittamiseen. Pitäisikö niitä kutsua kolumneiksi? Siinä oli aika kätevää kirjoittaa muutamaa eri tekstiä ja se oli juuri oikea esim. blogitekstien kirjoittamiseen. Siihen saisi näköjään ympättyä kaikkea muutakin, kuvia jne. Ainoaksi miinukseksi jäi, että siirtäessäni tekstiä toiseen koneeseen siirtoa varten uuteen muotoon, tuoksi muodoksi valikoitui WORD-muoto. Inhottaa aina, kun koneessani käynnistyy Word, tai Outlook tai joku muu Microsoftin ohjelma ilman omia komentojani. Tuon Outlook-toiminnon haluaisin ensisijassa pois.

Luulin, että teksturin valinta olisi isompikin ongelma, muttta näköjään ilmaisen Open-Office:n käyttö oli niin ongelmatonta, että.... Mitä sitä enempää pohtimaan. Lataus alussa hieman kestää, mutta..... Open Office on minun tekstieditorini. Kun artikkelit ovat riittävän hyvi, voin arkistoida niitä Google-Documents:iin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.