Testing Java-Script

torstai 31. maaliskuuta 2011

Kaksi Blogipalvelua, Wordpress ja Googlen Blogger, kumpi parempi? Vertailua, testailua ja hieman puolueellinen mielipide asiasta.

Aloitin oman blogaamiseni Bloggerissa, tai oikeastaan ensin oli muutama surkea yritys Nettisivut ja Blogit.fi palveluissa, joiden ohjeet ja asetukset osoittautuivat nopeasti aika surkeiksi.

Bloggerissa oli aluksi myös omat haasteelliset piirteensä; suurimpina kompastuskivinä oli ulkoasun muuttaminen, kävijä/lippulaskuri ja sopivan leveyden valitseminen, jotta valokuvat näkyisivät parhaiten.  Blogin etusivun muotoilu aiheutti myös työtä.  Myönnän, että aloittelijalla voi olla melkoinen työ, ennenkin blogi on mieleisessä kunnossa.  Tosin, jos tyytyy perusmalliin, niin blogin perustamisen jälkeen voi jo minuutissa päästä kirjoittamaan.  Picasa-kansioiden avulla tästä Bloggerista on nimenomaan tullut palvelu, jonka avulla esim. valokuvablogit saadaan pienellä vaivalla aika näyttäviksi.  
     FriendConnection on myös todella hieno systeemi.
Googleen voi myös luottaa siinä suhteessa, että se tuo lähes joka kuukausi jotakin uutta tai paranneltua tähän systeemiin.  Minulla olisi suoraltaan jo muutama ehdotus mietittynä.

     Tunnen siis luontaista sympatiaa Googlen palveluja kohtaan ja koen muut "vihollisiksi".  Lähdin kuitenkin tutkimaan maaperää tänne "vihollisen" alueelle ja perustin wordpressiin ensin kolme blogia ja myöhemmin tuon VAAKALAUDAN.  Halusin heti alusta alkaen välttää tilanteen, jossa blogin aihepiiri olisi liian laaja.

http://laiskankiireet.wordpress.com/      ajankäyttöä, sananlaskuja, selityksiä.
Asiani ovat sotkussa (taiteellisesti) Köyhyys, laiskuus ja tyhmyys on vakava ongelma.

http://nenineni.wordpress.com               Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta ....
Tännekin minä taas tuppaudun Nenineni.  Tarkoitus on saada kaikki Suomen ihmiset ärsyyntymään.
Lyhyitä heittomaisia anekdootteja ja kommentteja pieniin ruutuihin, vihreä tausta.

http://kauheakramppi.wordpress.com/    Ongelmia, kramppeja, outouksia, purnausta yms.  Täällä seurataan, kuinka fyysiset ja psyykkiset krampit korreloituvat yhteiskunnan kramppeihin.
Leveä teksti, selkeä sivupalkki.  Tähän on helppo kirjoittaa sellaista selkeää blogitekstiä.

http://vaakalauta.wordpress.com             Kriittisiä tilanteita meillä ja maailmalla
Testaan tässä näin aluksi ainoastaan valokuvien näkyvyyttä.  Halusin nelipalstaisen blogin, mutta se ei taida helpolla onnistua.  Enkä päässyt ainakaan suoraan kirjoittamaan kuvien vierelle.

Tarkoitukseni oli keskittyä kussakin blogissa selkeästi erilaisiin asioihin, päinvastoin kuin etanatikku-blogissa, joka on liian hajanainen systeemi.  Tiedän, etten varmaan ekana vuonna ehdi paljoakaan materiaalia näihin laittaa.  Mutta koska kuitenkin olen kirjoittava ihminen, niin minulla on oltava nämä kanavat valmiina.  Muutenhan pääni täyttyisi ajatuksista ja vihkoni muistiinpanoista.  Parempi siis, että ne kirjoitukset ovat verkossa.  Kopioin toisinaan johonkin näistä blogeista Etanatikussa tai jossakin muussa blogissa julkaistun kirjoituksen; saa ehkä enemmän näkyvyyttä ja pääsee itse helpommalla.
  
        Wordpressin asetukset ja valikot ovat laajat ja monimutkaiset.
Minulta meni tavan mukaan taas pari päivää, ennenkuin ymmärsin mistään mitään.  Minun on tuijotettava ruutuja tunnin, ennenkuin olen omaksunut kaiken sen sisällön ja palattava siihen vielä monta kertaa.  Tämä on minun ongelmani, tarkkaavaiset ja fiksut ihmiset varmaankin selviytyvät hommasta paremmin.
        Vierastan näitä ohjelmia ja sivustoja joiden säännöt ihmisten pitäisi oppia tuntemaan.
Minusta olisi paljon parempi, jos nämä ohjelmat opettelisivat aavistamaan käyttäjien toiveet.
Tässäkin  palvelussa on aika todennäköistä, mitä käyttäjä yleensä haluaa: kirjoittaa tekstin, Julkaista sen, laittaa siihen gategorioita ja hakusanoja, muokata sitä ja taas julkaista.  Kaikki tämä tapahtuu nyt varsin vaikeasti palikkamaisten ruutujen uloimmilla laidoilla jonne pääsee PgDn-näppäimellä.

Nyt olen tullut jotenkuten sinuksi Wordpressin valikon kanssa, ja tavallaan on kätevää, että pääsen kaikkiin blogeihini samasta paneelista.  Siirtyminen ruudusta toiseen on selkeästi hidasta.
      Mutta esim. Julkaisu, kategorien merkkaus yms. on liian kankeata.  Hakusanat on tehty fiksusti ja monet kirjoittajat lisäävät surutta 10 tai enemmän avainsanaa lyhyisiinkin blogiteksteihinsä.  En tiedä, lisääkö tämä tekstien näkyvyyttä Internetissä.
       Wordpress-blogien ulkoasua saan nopeasti muutettua olemassaolevilla malleilla, mutta mikään niistä ei tyydyttänyt minua.  Löysin jostakin MALLEJA, joita yksityiset ihmiset ovat tehneet, mutta en saanut niitä otettua käyttöön tässä systeemissä.  Se, että en saa helposti blogieni ulkoasua muutettua mieleisekseni, estää ja häiritsee minua tässä blogisysteemissä.  Sivupalkkien "gadgeteissa" oli myös eräitä outoja piirteitä.  Ehkä se alkaa sujua, kun opin systeemin paremmin.

Hiukan minua myös hämää tämä   .Com   .Org   juttu tässä wordpressin yhteydessä.  Toinen on siis maksullinen ??    Ja sitten mahdollisuus imuroida tämä ohjelmisto omalle koneelle.  Tarkoittaako se siis sitä, että voisi perustaa oman Wordpress-palvelunsa, johon ihmiset voivat ilmoittautua ikäänkuin johonkin foorumiin?    Mahdollisuudet tässä ovat ilmeisesti hyvin laajat.  Myös muiden blogien tilaaminen ja lukeminen on helppoa.  Kommentoinnit yms. onnistuvat hyvin.  Maailmalla on valtavasti Wordpress-blogeja ja onkohan se niin, että monet tunnetuimmista blogeista toimivat tällä alustalla.

     En ole tutkinut Wordpress artikkeleideni näkyvyyttä Google haulla.
     Wordpress on hyvä systeemi ja tarjoaa kirjoittavalle ihmiselle oivan alustan.  Monen bloginpitäjän kannattaisi perustaa BLOGINSA TUEKSI sivusto tänne.  Senhän voi tehdä vaikka bloginsa nimellä.
Näiden kahden blogialustan suosio tässä arvostelussa mitataan aika tasaväkiseksi.  Voisin ehkä kuitenkin varovasti suositella Wordpressiä kirjoittavalle ja bloggeria valokuvaavalle ihmiselle, ja bloggeria ihmiselle joka tarvitsee FriendConnect-toimintoa.
Mutta kuten jo otsikossa sanoin, tämä on selkeästi puolueellinen artikkeli.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.