Testing Java-Script

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Ja kuulumiset sitten tässä näin Joulun odotuksessa

Oltiin juuri Joulu-myyjäisissä Gardeniassa, Löysin pari kivaa käteensopivaa patalappua, sellaista itse-tehtyä.  Kuvioina poro... eikun hirvi se onkin ja toisessa jouluiset omenat.  Ja tuntui hyvältä ostaa ihmiseltä, joka oli ne itse tehnyt.  Siitähän riittää yhteyden tuntua vuosiksi...
Kiva tapahtuma Arboretumin autioiden, vielä sulien rantojen tarkastelun yhteydessä.

Verkkoon tuppaa Jouluksi taas uutta laitetta ja käyttäjiä, nopeudet voivat hidastua, mutta mitään boostereita ei siihen tarvita.  Ohjelmat ja ihmiset sopeutuvat ja asiat korjaantuvat.... Verkon sisältöä voi lukea rauhallisemmin ja keskittyneemmin, ja kirjoitella sivujen latautumista odotellessa.

Somistan blogiani kuukauden ajaksi vähän Jouluun ja talveen enemmän sopivaksi, jahka kerkiän.  Pikkukuvia Joulusta sivupalkkeihin, iso pääkuva, saisiko vielä logoakin muutettua.  Ehkäpä saisin myös aikaiseksi joitakin lauluja YouTubeen!
Opiskelu, Dart-kieli on vienyt mukanaan ja sitä jatkuu vielä 6-8 viikkoa.  Toivon, että sen avulla saadaan verkkosivuille hyvin pian uutta hienoa materiaalia ja toimintoja blogimaailman iloksi.

Jouluna on huolehdittava terveydestä.  Me pääsemme nykyisin taloyhtiön kuntosaliin ja olen ottanut keveästi sellaisia 40 minuutin jaksoja ja pieni ulkoilu ja veryttely siihen päälle.  Kohtuuttomasti tulee Jouluna varmaankin ainakin jossakin vaiheessa tavan mukaan syötyä ja juotua.  Sitä sitten tasapainoitetaan jollakin terveellisellä tavalla.

Ja muistakaa Prossakka, imelletty perunalaatikko.  Ohjeet tästä blogista;
http://etanatikku.blogspot.com/2010/12/prossakka-perinteinen-jouluruoka-lansi.html
Siellä on kommentissa myös kalantilaisen prossakan hieno ohje.

Hyvää Joulua kaikille ja odotetaan talvesta mukavan leutoa ja lumista!
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.