Testing Java-Script

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulun odotuksessa seurataan auringon lyhyttä kaarta.

Eilen, 23.12.  Aurinko jaksoi tuskin nousta 8 kerroksisen talon tasalle.  Sen viistot säteet eivät jaksa lämmittää pohjoista pallonpuoliskoa.  Pakkasta oli lähellä 20, kävely Vantaanjoella oli oikein piristävää.  Sielläkään aurinko ei noussut puidenlatvoja ylemmäksi.  Uskomatonta ajatella, kuinka vähän valoa ja lämpöä pohjoinen pallonpuolisko nyt saa.

Mutta tämä loppuvuosi on ollut valoisaa aikaa, kiitos hohtavien hankien.

Eilen iltapäivällä Pihlajistossa tuntui savun hajua.  Arvelin ihmisten polttavan kynttilälyhtyjä, mutta häiritsevän voimakkaalta se tuntui.  Uutisista sitten seurasimme tulipaloa Vantaan Honkong tavaratalossa.  Eikö ollut sprinkler-laitteita kellarissa???   Joskus olen vähän ihmetellen katsonut jotakin kuution kokoista palovaarallisista nesteistä tehtyä lavaa (muualla), jos sellainen syttyy tavaratalossa, niin aikamoinen paniikki siitä tulisi.  Tämä tapahtuma vaikuttaa varmaan monen ihmisen Jouluun.

Meillä on oluet valmiina, Prossakka muussattu ja laitetaan tänään uuniin.  Ensimmäiset tuntemukset ravintoähkystä koettu ja Joulukoristeet otettu esille.  Sähköisiä onnittelukortteja vielä laitetaan tutuille.
Joululaulut soivat eilen, itse en ole vielä niitä kunnolla kuunnellut, mutta laitetaanpas nyt käyntiin:
Taas valkeata Joulua, Sylvian Joululaulu, Kun maas on hanki....  

Tahtoisin nuo kaksi viimeksimainittua nauhoittaa You-Tubeen omana esityksenäni, mutta kun nauhoituslaitteet on meillä niin onnettomat....   Ehkäpä yritetään kuitenkin.  Ajatushan on tärkeämpi kuin rajut aplodit.    Hyvää Joulua kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.