Testing Java-Script

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Käyttäjän kokemukset ZTE-Blade puhelimesta; hyvä ja halpa

Ensituntuma ruudun koskettamiseen oli hämmentävä ja tunnelmat sekavat.  Tuntui, että mitään ei saanut toimimaan ensiyrittämällä.  Edes näytön avaaminen lukitustilasta ei onnistunut; painaminen ei riittänyt, sitä lukonkuvaa pitikin vetää ruudun poikki.  Yksittäisten ohjelmien käynnistys ei myöskään aluksi onnistunut, kosketukseni ei ollut oikea.  Takakansi hieman repsottaa, niinkuin kuulemma useilla muillakin käyttäjillä.  HUOM.  Takakannen repsotus näyttää nyt korjaantuneen itsestään!   Kamera toimii, radio on kätevä ja ääninauhoitus pelaa.
     Laitteen takakannen avaaminen on lievästi tuskallinen toimenpide.  Vaikka katsoin You-Tube videon aiheesta, niin pelkään koko ajan, että kansi menee rikki avattaessa.
     Kirjoittaminen epäonnistui surkeasti, mutta kun totuin koskettamaan hieman ylemmäksi, kuin mihin silmä näytti, niin sitten se onnistui.  täma QWERTY-näppäimistö on todella pieni.  Mutta on siinä sentään se liuku,ominaisuus; voi pitää sormeaan ruudulla kunnes oikea merkki on näkyvissä.  Sitten tosiaan pitää vielä erikseen hyväksyä SANA.   Ensimmäisen 140-merkkisen Twiittini teko kesti yli 10 minuuttia ja se sisälsi yli 10 virhettä.  Olen jo tilannut paremman ohjelmiston näppäimistöön.

Minähän olen tunnetusti "tekniikka-vihamielinen", inhoan huonoa suunnittelua ja toimimattomuutta.
Olisin toivonut jonkinlaista "uuden löytämisen" riemua, mutta sitä ei nyt päässyt tämän laitteen kanssa kokemaan.  Mutta mitään kovin kielteistä minulla ei ole sanottavana tästä ZTE-bladesta.
Se on sitä, mitä odotinkin.  Hintaansa nähden erittäin hyvä tuote.
     Päävalikossa minulla on nyt 43 ohjelmaa, mutta ne ovat sekavasti, kaikki peräkkäin.  Mitenköhän ne saisi järjestettyä lajeittain ja ryhmittäin?

Lainasin siihen hetkeksi Nettitikun SIM-kortin, että sain ladattua joukon ohjelmia, kaikki ilmaisia.  Samalla tuli GMailin yhteystietoja liiankin kanssa.  Vanhan puhelimeni tietoja en taida saada kortista siirrettyä.
Vielä en ole saanut toimivaa muistilappu, tai pikkuteksturi-ohjelmaa.  Kai niitäkin on.
Sketcher, piirrostaulu, on kiva ohjelma.

Mutta soittamaan en siis vielä ole päässyt.  OmaSaunalahti-palvelussa tilaukseni kyllä näkyy, mutta seurantakoodia ei vielä ole tullut.    Olen hämmästynyt siitä, että numeronsiirto kestää jopa 7-10 pv.

En suosittele tällaista laitetta vanhemmalle tai kokemattomalle ihmiselle.  Suurin pettymykseni pätee varmaan näihin kaikkiin laitteisiin:  Näitä puhelimia ei pysty yhdellä kädellä käyttämään.  Se tärkein näppäin, paluu edelliseen ruutuun, on sellaisessa paikassa, ettei oikean käden peukalo siihen yllä.
Mikse näppäinrivi voisi olla laitteen ylälaidassa?

Latauslaitteen sähköjohto on pääosin paksu, MUTTA viimeiset 5 cm on surkean ohutta.  Murtuminen lienee odotettavissa vuoden kuluessa.  Tätä johtoa on syytä käsitellä erittäin varovaisesti.

Artikkeli kesken, jatkuu... sillä en ole vielä päässyt kunnolla verkkoa kokeilemaan
Puhelimen SIM kortti ja verkko alkoivat mukavasti ja asiallisesti toimimaan 2.5.  15.00  
Tulossa:
Twitter
Facebook
GMail
Verkkoselailu
Puhelut
Tekstiviestit (Onko niitä?)
muuta...
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.