Testing Java-Script

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kävin äänestämässä; 2, Sitä lämmintä, ei sitä kylmää! #Vaalit2012

Tuttu blogaaja käytti tätä ilmaisua, "Sitä Lämmintä, ei sitä kylmää".  #Vaalit2012

Äänestin Pekka Haavistoa ja toivon hänen voittavan.  Mahdollisuudet ovat ehkä pienet, mutta niin kauan, kuin on pienikin mahdollisuus, niin toivon.  Mikään ei olisi sen mieluisampaa kuin todistaa Hesarin Gallupit, julisteiden repijät, ilkeyksien ja suvaitsemattomuuden puhujat ja heidän tekonsa vääriksi ja hyödyttömiksi.  Varsinkin, kun vaikuttaa siltä, että monet näistä ovat hyvin voidellun kampanjakoneiston synnyttämiä.  Suomen kansalla Pekka Haavisto kaikkinensa on myöskin poikkeuksellisen erikoinen, ja siinäkin mielessä tilannetta on erityisen kiintoisa seurata. Ja tämä asetelma on taatusti ollut monelle ihmiselle vaikea purtava ja nieltävä..

Ne joilla rahaa on, ovat sijoittaneet tähän suuria summia.  Aivan varmasti myös Neitsytsaarten pimeä raha on jotakin kautta vaikuttanut asiaan omaksi edukseen.   Vastapuolella on työ ja pienten ihmisten usko.  Itse en ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, käyn tätä kamppailuani "yksin".

Jos pahin tapahtuu, niin se on sitten tätä.  6 vuotta edessä taistelua ahneita ihmisiä, suljettuja ohjelmia, huonoja tuotteita vastaan, heikkojen ja pienten ihmisten puolesta.  Mutta nyt on edessä jännittävä ilta, joka voi hetkessä vaihtua rajuun pettymykseenkin...  Tai hurjaan, odottamattomaan iloon...

Minä olen valmis siihen, ehkä hieman karaistuneempana kuin ennen.

Mutta olen myös löytänyt valtavan määrän upeita, ajattelevia, sydämellään tuntevia ihmisiä, jotka ovat kaikkensa antaneet tälle projektille.  Se työ ei tule menemään hukkaan.

Käsi on löytänyt käden, sydän sydämen, ja ajatus on tavoittanut toisen ajatuksen.
Uusien teknisten välineiden avulla tavallisten ihmisten on entistä helpompi saada äänensä kuuluville.

Kävi tässä yksittäisessä kamppailussa niin tai näin, niin ME olemme sittenkin voittamassa!  :)
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.