Testing Java-Script

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kaksi erilaista Twitter-profiiliani


Kaksi Twitter-profiiliani;  @HeikLap ja   @Etanatikku, miksi näin?

Kun joskus 2010 kesällä aloitin Twitterissä, kokeilin ensin rekisteröidä nimen Hekla, mutta joku tyhmä tulivuori tai vastaava oli jo sillä nimellä. Kun sitten HeikLap oli vapaana, niin olin iloinen ja yllättynyt. Se on sopivan lyhyt ja suomalaiseen korvaan siitä voi kai helposti päätellä oikean nimen, Heikki Lappalainen.

Twitter oli minulle aluksi HYVIN outo paikka, # @ FF, TaskuLounas ja lyhennetyt linkit olivat varsin kryptisiä ja olin aluksi aika pihalla. Siksi olinkin ensimmäisen vuoden aikalailla kuuntelijan osassa. Nuo Super-Somelaiset, Käyräranta ja Stedi olivat upea tie tähän Some-maailmaan. Profiilini oli alusta alkaen selkeä; kiltisti viittaava/ Twiittaava, opettajia seuraava. Sivustoina nämä 100-educational tools / Education / Learning / Collaboration / Oppitori -teemat olivat sitä, mitä etsin, ja se tulee jatkossakin olemaan HeikLap-profiilin tiedollinen ydin.  Diigo ja vastaavat palvelut tuovat siihen oman lisänsä. Vastenmielisyyteni Windows7% käyttistä kohtaan  myöskin tulee esiin.

Profiiliini kuuluvat myös Veneily, Retkeily, luonto, valokuvaus, melonta, musiikki, laulu ja arkiset asiat. 9/2011 alkaen DART-ohjelmointi. Eräänä päivänä purin ärtymystäni noin 15 pikatwiitissä kaikenlaisista rikkinäisistä ja epäkelvoista asioista. Muuten aika siiistiä juttua siis. Ja seuraan aika harvoja ihmisiä.

SEURAAMISTA pidän HYVIN VAKAVANA ASIANA. Sydämeni .. särkyy.. kun ja jos joudun lopettamaan jonkun seuraamisen. Se on vähän sama kuin blogeissa; lukijat ovat blogin pitäjälle erittäin tärkeitä. En ole löytänyt sopivia seurattavia, se tuntuu olevan hyvin vaikeata. Olen varautunut siihen, että pystyn äkkiä ottamaan jopa 10 uutta seurattavaa, jos löydän sellaisia, jotka todella osuvat... sieluun ja sydämeen.

SEURAAN MONIA IHMISIÄ LISTOJENI KAUTTA.  Yritän myös palkita (?) minua seuraavat ihmiset ReTwiittaamalla yms.  Pyrin aina seuraamaan ihmisiä, jotka seuraavat minua, jos se vain suinkin on mahdollista.  

Puhelimeni, ZTE-Blade Android ja sen Twitter-sovellus ovat myös sen tasoiset, että isomman määrän, kuin 50 twiittaajaa seuraaminen on käytännössä mahdotonta. Sen Twitter-sovelluksen selaustoiminto on onneton ja takkuaa.

Ja sitten @etanatikku -profiili. Joo! v. 2011 olin pitkän kuuntelun jälkeen vihdoinkin valmis puhumaan. Ja vahvasti. Sillä minulla oli voimakkkaita mielipiteitä. Samoin halusin myös voimakkaasti tiedottaa omasta blogistani. Mutta en kertakaikkiaan VOINUT SOTKEA 30 HIENON SOME-IHMISEN AIKAJANAA OMILLA VUODATUKSILLANI. Se twiittaaja, joka olin kesällä 2011, oli aivan erilainen, kuin HeikLap vuotta aikaisemmin. Minun oli siis syytä perustaa toinen profiili ja se kävi päinsä toisen sähköpostitilini kautta. Profiiliksi valitsin kai hyvin pikaisen harkinnan jälkeen tämän @etanatikku, joka tosin on ehkä lievästi negatiivinen sana. Olen miettimässä sen vaihtoa; ? Tarvitseeko nettikansa etanatikkua ? Miten tämä "negatiivinen" sana vaikuttaa minuun?
Toisaalta tuo nimi on tietyllä tavalla originelli ja persoonallinen...

Etanatikun Twitter-profiiliin päätin heti alussa selkeät periaatteet:
  • Twiittaan rajusti, selkeästi ja mitään kätkemättä omat mielipiteeni, jotta jokainen, joka lukijaksi liittyy, tietää heti, mikä olen ja mistä puhun.
  • Twiittaan kaikki blogini sisällöt mainostamis- ja tiedottamismielessä.  Twitter on tietyssä mielessä blogini laajennus.  
  • Seuraan suoraan varsin harvoja ihmisiä KOSKA AIKANI MENEE TIEDON ETSIMISEEN

  • @Etanatikku on eräänlainen verkon, netin ja blogaamisen tietotoimisto, suoranainen jatkumo blogille; Google, Blogger, Tietotekniikka, Verkko, Ohjelmat, yhteiskunta yms aiheena. 
  • @Etanatikku on pienen ihmisen ja avoimien ohjelmien puolella.  @Etanatikku vastustaa ahneutta, yrityksiä sulkea verkko ja kaiken kaupallistamista. @Etanatikku luottaa seuraamiensa ihmisten asiantuntemukseen ja on oppinut arvostamaan heidän arvomaailmaansa.

  • Käyttöjärjestelmissä pyrin samaan kuin selainpuolella; Olisi kolme hienoa ohjelmaa ja sitten Microsoft/Windows erikseen :)
  • @Etanatikku seuraa huolestuneena ja sympatialla ihmisten ja kansojen vapauspyrkimyksiä kaikkialla maailmassa.
  • @Etanatikun blogaaja on tarvittaessa rääväsuinen, aina humoristinen.

  • Pyrin todella voimakkaasti olemaan pahoittamatta kenenkään mieltä. Kärsin pitkiä tunnontuskia miettiessäni sisältyikö johonkin twiittiini joitakin vivahteita, jotka ehkä pahoittivat jonkun mielen. Aina, kun epäilen tehneeni virheen, harkitsen vakavasti taukoa Twitterissä, ja välillä jopa lopettamista...  :(      Mutta humoristin on oltava valmis ottamaan myös riskejä.  
  • ReTwiittausteni valintaan vaikuttaa myös Twitter-palikan näkyvyys blogin sivupalkissa. Se on hieno paikka esitellä Twitteriä ja saada uusia ihmisiä liittymään systeemiin.  Siitä syystä haluan sen kuvastavan Twitter-maailmaa parhaalla mahdollisella tavalla.  

Aika ja maailmanmeno lisäsi nopeasti näihin ajatuksiin:
  • Löysin hienoja seurattavia ihmisiä, joita kelpaa RT:llä jakaa. Kaikesta ei tarvitse itse kirjoittaa, kun voi vain jakaa linkkejä hienoihin asioihin.
  • Huomasin, että lukijoita saadakseen ON PAKKO ryhtyä seuraamaan useita paljon twiittaavia ihmisiä. Näiden kautta löytää sitten oman yleisönsä.
  • DART-ohjelmointi tuli vahvasti mukaan 9/2011
  • LIBYAN vapaustaistelu oli blogissani 2/2011 lähtien vahvasti esillä ja sen jatkumona v. 2012 lähtien SYRIA:n tilanne.  Siinä välissä Niinistön ja Neitsytsaarten rahamiesten vastustaminen.

Kaikista verkossa olevista palveluista @etanatikku Twitter on minulle DartLang:in jälkeen kaikkein mieluisin ja profiilini HeikLap on välillä hieman kärsinyt tästä. Tietyissä mielessä nämä profiilit ovat viime aikoina hieman sekoittuneet. Kerran @etanatikku seurasi @HeikLap profiilia aikajanassaan, mutta se sekoitti minut täydellisesti ja skitsofrenian välttämiseksi se oli lopetettava :)  Olen eläkkeellä terveyssyistä, ja minulla on siis paljon aikaa verkolle, ainakin talvisin. Uskon, että verkko ja se, mitä eri palveluilla on tarjottavana yksittäisille ihmisille, tulee kehittymään hurjasti tänäkin vuonna. On upeaa olla siinä mukana yhdessä Teidän Kaikkien Kanssa. Kiitoksia.
     Blogi Etanatikku haluaa olla mukana auttamassa verkossa harrastavia ihmisiä kaikissa heidän töissään ja ongelmissaan.  Ja ihmiset todella tarvitsevat apua ja verkkoyhteisöllä on mahdollisuudet heitä auttaa.  :)
     Etanatikku-blogi tulee edessäolevina vuosina lepäämään niiden jättiläisten harteilla, joita minä seuraan Twitterissä, Google+:ssa ja muualla verkossa. 

Monella ihmisellä on Twitterissä erikseen työ- ja yksityisprofiilit. Minulla nämä ovat siis SoMe/Henkilö ja Blogi/Yhteiskunta-profiili, mikä siis on minulle varsin toimiva systeemi. Blogini Runosta lauluksi, musiikki ja lauluharrastukseni yrittävät sitten siinä ohessa pärjätä.

Tässä siis tämä; selitykseksi. Twitter on hieno systeemi ja kylläpä olen ilahtunut nähdessäni teidän pirteät logonne aikajanassa. Mitähän kivaa verkkoon onkaan kertynyt sen tunnin aikana, kun kirjoitin tätä tekstiä?  Katsotaan.  Ja tervetuloa verkkoon, yhä uudet Twiittaajat ja Blogaajat.
.

1 kommentti:

  1. Terve Heikki.

    Kiitokset blogini jakamisesta Twitterissä. Tulin Twitteri profiilisi kautta tänne ja huomasin heti, että olemme olleet "piireissä" tuolla G+:n puolella jo aikaisemmin. Twitterin kasvottumuus ei edesauta ihmisten tunnistettavuutta.

    Tämä "yhteistyö" jossa jaoimme toistemme blogia verkkoon, on minulle ehkä se tärkein sosiaalisen median alustojen hyödyntämisen muoto. Jos kaipaat jakamista/RT:tä tai tms, niin laita viestiä.

    Onnea ja menestystä bloggailuun ja some tutkiskeluun.

    VastaaPoista

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.