Testing Java-Script

torstai 26. huhtikuuta 2012

Jorinaa oman hitaan Windows-tietokoneen ääreltä...

Kun olin puoli tuntia ollut verkossa, Microsoft Security Essentials ilmoittaa, ettei se ole käytössä.  Hirveän kivaa.  Moni duunari soittaa pomolle tänäänkin, ettei tule työhön.  Mutta tämä MSE oli kyllä luvannut.  Käynnistin sen.

Käynnistin koneen kuudelta, ja nyt vielä 7.10 en ole saanut selainta kunnolla toimimaan.  Ihmekös se, suorittimen käyttöaste jo ennen selaimen avaamista on 92 %.  Chrome silti toimii, mutta kone puhkuu ja puhisee, tuuletin käy ja kuumenee.  Suljin pari pientä ohjelmaa, mutta ei auta.  Oletan, että Windows tekee jotakin turvatarkastusta, mutta sehän ei tekemisistään ilmoita.  WIN tehtävänhallinan kautta saa hieman tietoa, mutta PROSESSEISTA ja SÄIKEISTÄ ja PALVELUISTA on kuitenkin hieman vaikea havaita, että missä se kuormitus todella on.
     Tässä yksi syy lisää hankkiutua Windowsista eroon niin pian kuin suinkin mahdollista.
Onneksi GlaryUtilities-ohjelman ProcessManager kertoo aika kattavasti kuinka eri ohjelmat ja prosessit käyttävät tietokoneen resursseja.

Muistan kuinka luin;  "Perheenjäsenet valitsevat kaikki nykyään LINUXIN sen nopeuden tähden".  Ja "Erityisesti vanhojen koneiden puhkimisongelmiin LINUX on hyvä ratkaisu".
Minä odotan Googlen käyttöjärjestelmää.

Järjestin WIN-tehtävienhallinnassa prosessit aakkosjärjestykseen, siitä on hieman helpompi miettiä, mikä niistä olisi haitallinen...  lopetin erään epäilyttävän oloisen...

Hmmm.  Ovatkohan ZoneAlarm ja MSE jotenkin konfliktissa keskenään?
Vaikuttaako HP-koneen sipissä oleva akku asiaan, vaikka käytänkin verkkovirralla?
Toimisiko paremmin, jos ottaisin akun pois?

Voisinkohan jossakin vaiheessa heittää Zonen ja MSE:n pois ja turvautua pelkästään Chromen turva-ohjelmiin?   Muistan, että sellainenkin on olemassa....kai...
Koneessa on myös joitakin HP:n virityksiä, eli on tässä sotkua kerrakseen, ihme on, jos ei takeltele.

Windows Ongelmanratkaisu;  käynnistin sen, se raportoi.  Sitten se olisi halunnut lähettää lisätietoja, sallin senkin.  Kun sitten huomasin, että se oli pakkaamassa 170 Mb tiedostoja ja oli vasta 5Mb vaiheessa keskeytin ohjelman.
Aiheena olisi ollut Windows Live Writer, käyttäjän tietoturvallisuuden kannalta erittäin ongelmallinen ohjelma, joka on minulle aiheuttanut ihan riittävästi riesaa.  Omien tietojen poistaminen siitä on nimittäin käytännössä mahdotonta.  Ei onnistu edes, vaikka poistaisi ohjelman koneeltaan.

Klo. 7-8  Verkko toimii, selain näyttää ruutuja, suoritinkäyttö 100%  :(  Tuuletin sentään hieman hiljenee.  Kesähelteillä tällaisen systeemin käyttäminen tulee olemaan totaalisen mahdotonta.
MSE, koneen pikatarkistus;

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.