Testing Java-Script

maanantai 19. marraskuuta 2012

Israel ja Palestiina, Gazan pommitus ja Länsirannan miehitys

Kirjoitin aamusella Twitteriin pienen räntin, tässä se kokonaisuudessaa, sellaisenaan, tarkistamatta ja sensuroimatta.  Ehkä kommentoin asiaa myöhemmin. Sarjan kirjoittaminen kesti alta kaksi tuntia.  Jotkin Tweetit syntyivät muutamassa minuutissa, joitakin hioin lähes vartin.  Sarjassa on 19 aiheeseen #gaza liittyviä twiittejä, (max 140 merkkiä pitkiä).
     Joskus on hyvä kirjoitella vähän pidemmälti ja perusteellisemmin, kuin twitterissä on mahdollista.  Silloin se on tehtävä tällaisena sarjana.  Sarjaan tulee oma luonteensa, kun on kirjoitettava lyhyesti.  Seuraava Twiitti voi olla jo osin mielessä, mutta silti on keskityttävät siihen, jota kirjoittaa.
     Olen lukenut paljon, ja yritän ymmärtää ihmisiä tasapuolisesti,  siksi tämä jako.

Pihalla oli laiha, karannut (?) #Kissa, pannallinen, vaani lintujakin. Hain kotoa ruokaa, mutta kissaa ei enää näkynyt :(

@Talepani  Surullista: Israel ottanut haltuunsa 25 %(?) arabien maista Länsirannalla. Onko oikein? Onko kaunista? #ValtioTerrorismi :(

Israel - Palestiina, kaksi hienoa kansaa, sympatiani enimmäkseen tasan, mutta AINA heikomman puolella sortajaa vastaan.

Israelin oli taktisesti pakko (ja oikea aika) nyt tuhota Hamasin raketit.#Iran #Ydinaseet on todellinen uhka. Ja se on pakko poistaa.

Israel on historiansa aikana taistellut olemassaolonsa puolesta. Nyt ei ole kysymys siitä, vaan heikomman naapurikansan sortamisesta.#gaza

"Sanottakoon sitä miksi tahansa, mutta puolustautumista se ei ole. Ei silloin, kun miehittää jotakin maata ja sortaa sen asukkaita." #gaza

Jos varastaisin ihmisiltä maata, ja nämä heittävät minua kivillä.. KOPS! Ymmärtäisin logiigan.Joko lakkkaan varastamasta tai hankin kypärän

Mitä seuraavaksi? Näillä toimilla vain kylvetään vihaa ja luodaan kasvupohjaa terrorismille. #Israel #Gaza

Maailmansota, ja sen jälkeen #YK määrittivät valtioiden rajat. Niiden noudattaminen on ainoa mahdollinen vaihtoehto. #Israel #Palestiina

Israel :in turvallisuus vaatii Länsirannan täydellistä ja aukotonta demilitarisointia. Ja se pitää tulevan Palestiina :laisvaltion niellä.

Mutta Länsiranta on Palestiina :n aluetta. Mahdoton kuvitella rauhaa, jos Israel ei palauta sitä oikeille omistajille.

Toivon että Israel -Palestiina :n nuori #Internet sukupolvi jossakin vaiheessa haistattaa paskat riitelyille ja lähtee yhdessä hengailemaan.

#Gaza Vaatimus, että Hamas estäisi rakettien lähettämisen on (pääosin) kohtuuton. Se ei ole Valtio, sillä ei ole tarvittavia resursseja.

#Israel#Palestiina#Gaza, Raketit. Kuinka ihmistä estetään tekemästä pahaa? -Antamalla hänelle mahdollisuus ja syy tehdä hyvää.

#Gaza on saarrettu. Se on maailman suurin avovankila.

#Gaza :n lisäksi on myös saarrettu jotakin meidän omassa mielessämme. Oikeus.. kohtuus.. ymmärrys.. totuus.. Ja se on surullista.

Lapsuudessa vietettiin riemujuhlia päivänä, jona Nasser kuoli, oltiin niin Israelin ystäviä ja uskovaisia. Mitäpä siinä, maan tapa :)

Gaza :n saarron murtuminen.. tulee mieleen Berliinin saarron murtaminen.. Mutta eihän se ole ollenkaan sama asia, eikä niin loisteliasta.

#Israel #Palestiina #Gaza Sodassa totuus on aina ensimmäinen uhri. Seuraava uhri on se, joka keskustelussa on eri mieltä Sinun kanssasi.

Tässä tämä pätkä tätä surullista juttua. Toistaiseksi. :(  

Pitäis mennä pihalle katsomaan, olisiko se orpo #Kissa näkyvissä. Otan vähän ruokaa taskuun.. ja siemeniä linnuille.

Liitettäköön sarjaan vielä eräs mielipide twitteristä:  


Noam Chomsky ‏@daily_chomsky
You can't defend yourself when you're militarily occupying someone else's land. That's not defense. Call it what you like, it's not defense.
.

2 kommenttia:

  1. http://koti.phnet.fi/petripaavola/israelpalestiinakonflikti.html

    VastaaPoista
  2. Anonyymi on jättänyt edellisen kommentin linkin, joka vie sivustolle, jonka etusivulla on mm teksti: "Kenelle Israelin maa kuuluu? Palestiinalaisten ja juutalaisten ja välillä on jatkuva kiista ja konflikti siitä kenelle Jerusalem ja tietyt osat Israelin maasta kuuluvat. Lähi-idän ongelmaan on olemassa ratkaisu. Ikävä ja valitettava tosiasia on se etteivät arabit hyväksy ratkaisun avaimia Lähi-idän ongelmaan.

    Kirjoituksessani tuon esille tiettyjen tahojen pyrkimyksen tuhota Israel sekä anastaa sen maa-alueet itselleen. Paljastan Israelin tuhoa suunnittelevien tahojen motiivit sekä Israelia ja sen maa-alueita koskevan lopullisen ratkaisun."

    Ja lisäksi aiheeseen liittyviä linkkejä tyyliin: "Muslimit haluavat tuhota Israelin".

    Kommentti on näin siis julkaistu, vaikka se onkin vain linkki blogitekstiin, mikä on vähän hassua kommentointia.
    Kiitos mielipiteestäsi ! :)

    t. blogin kirjoittaja, Palataan.

    VastaaPoista

Ajattele, kirjoita, lähetä. Tai kirjoita vain inspiroidusti.